Post

Politiikan journalismin kolme vinoumaa. 🧵 Ensimmäinen on teatterivinouma: poliitikot esiintyvät, ja media toimii välittäjänä esitykselle. Kritiikittömät henkilöhaastattelut, ministereiden sanomisten toistamiset uutisina, ja niin edelleen. Joskus esiintyjiä useita samaan aikaan (A-Studio).

Toinen on pelailuvinouma. Politiikkaa käsitellään pelinä: "Rasismikohussa PS valitsi kovan linjan, kok vältellä vastuuta. Kriisi päättyi rasismitiedonantoon: Purra voitti, Orpo selvisi pinteestä." Eli kaikki typistyy pelaamiseksi, ja politiikan kaikki merkitykset todelliseen maailmaan häivytetään.

Kolmas on luonnonkatastrofi-vinouma. Politiikan seurauksia uutisoidaan ilman politiikan tekijöiden vastuuttamista. Työttömyys nousi, Raija menetti asuntonsa, Suomi joutui tarkkailuluokalle. Politiikka on ehkä sivumaininta, ja silloin sen käsittely on epämääräistä ja analyysi "teatterina".

Politiikkaa siis irroitetaan niiden seurauksista. Media harvoin käsittelee politiikan päätös => seuraus => vastuu ketjua. Isoin syy on varmaankin haluttomuus olla itse poliittinen. Sen seurauksena media kuitenkin osallistuu politiikan irroittamiseen sen realiteeteistä. Sekin on poliittinen teko.

Oikein kivasti kaikkinensa muotoiltu! Osaltaan nämä kumpuavat retoriikan ja argumentaation rakenteesta ja yleisistä piirteistä. Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan järkäle La Nouvelle Rhétorique (luin itse eng. käännöksen) avasi aikoinaan omia silmiäni asian suhteen kovasti.

Kirjassa on paljon ns. retoristen ornamenttien läpikäyntiä, mutta nimenomaan käytännöllisen järkeilyn näkökulmasta (esim. asian pitäminen luonnollisena, tekee siitä haluttavan). Ihan kiinnostavaa, mutta satoina sivuina myös puuduttavaa. Alkupuolen ns. johdantoa sen sijaan suosittelen kaikille.

Ja siis: vaikka kyse olisikin pitkälti retoriikasta ja argumentaatiosta, jopa eräänlaisesta järkeilystä, kyse on toki myös vinoumista, mikäli kriittinen reflektiivinen asenne loistaa poissaolollaan.